Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

11.4.2018

Vappu 2008 - Lyhyt tarina sekopäisyydestä

"Hah hah mikä vappu. Aamuyöstä noin klo 02:00 - 03:00 heräsin erikoisella tavalla. Nimittäin tyttöystävä kusta lorotti pokkana makuuhuoneen lattialle ns. kyykkyasennossa. Matolle siististi. Ensimmäisen 3 sekunnin aikana olin sata varma, että kyseessä on koira joka siellä kusee, mutta kun tajusin tapahtumien oikean laidan, oli kieltämättä "aika" wtf-olo. Muija kun oli lopettanut toimenpiteensä ja kömpi viereen kysyin, että "minkä vitun takia sä kuset lattialle?" Vastaus oli: "Enhän kuse, mä oon vessassa!" Tämän jälkeen kerroin asioiden oikean laidan jonka jälkeen vastaukseksi tuli: "no siinä oli sellanen juttu mihin voi kusta". Yeah right. Jatkoin tovin saarnaamista johon muija sitten: "mitä vittua sä siinä oikein iniset?" -ja lähti keittiöön hakemaan paperia kun kuulemma olin käskenyt siivota. En ollut. En ehtinyt. No muija levitti kilometrin talouspaperia ihan väärään paikkaan ja tuli viereen sanomaan et "nyt on siivottu vaikka ei siellä ollut mitään siivottavaa".

Klassikko joka ei koskaan unohdu"

Teksti on suora kopio Bassofoorumin tekstistä, minkä olin tuolloin tapahtuman jälkeen kirjoittanut :D