Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

1.1.2017

Lääkäreiden lääkeseuranta on täysin perseellään

Tämä on vain minun mielipide joka pohjautuu omiin kokemuksiin. En siis yleistä jotta kaikilla lääkäreillä menee vituiksi tuo, mutta jotenkin omalle kohdalle on osunut liikaa näitä.

Silloin kun sain ihan ensimmäiset mielialalääkkeet, seurantaa oli alussa tiheään ja niinhän sen kuuluikin mennä. Harvoin nimittäin lääkkeet osuu saman tien nappiin. Ei ne osuneet minullakaan vaan olisiko kolmannet vasta mitkä toimi hyvin. Tämä oli tätä aikaa ja siitä on jo 10 vuotta. Sen jälkeen on mennyt hieman miten sattuu tuo valvonta.

Tälle vuosikymmenelle tultaessa mun lääkkeiden seuranta oli oikeastaan täysin nollassa. Mitä nyt jos jotakin vaivaa kävin valittamassa, niin samalla kysyttiin lääkkeisiin liittyen lähinnä yksi kysymys: "Vieläkö syöt näitä lääkkeitä?" ja sitten se lääkeluettelo. Ja kaikkiin vaan vastaus, vielä. Jos siis näin oli, ja yleensä oli. Muistelen, että aina oikeastaan itse otin yhteyttä tk:hon jos oli ongelmia jonkin napin kanssa. Aika harvoin sitä sieltä päin kutsua tuli pelkästään liittyen lääkkeisiin. Liekö tullut ikinä. No toisaalta, onhan se tuokin välittämistä ja huolehtimista.

Mutta mun pointti onkin se, että miksi ei terveyskeskuksista tule kutsua vaikkapa 6 kk välein nimenomaan lääkkeiden tarkistusta varten? Alkuun yleensä tuo homma toimii, koska alussa ei voi kukaan tietää miten se lääke käy jne. Ja siellä tk:lla ravataan se muutama viikko/kuukausi, mutta mitä sen jälkeen tapahtuu? Viimeisimpien vuosien aikana mun lääkkeitä on tarkistettu noin kerran vuoteen ja tämäkin vain siksi, että olen saanut homman pelaamaan uudessa kotikunnassa. Eli nämä käynnit on ajoittuneet aina siihen, kun on muuttanut toiselle paikkakunnalle. Itse olen ajat varannut, koska olen tienny tuon, että ilman lääkärillä käyntiä, ei reseptien uusiminen skulaa.

Eikö se oli ns potilaankin etu, että puolen vuoden välein tarkistettaisiin lääkitys ja sen toimivuus? Pitkäaikaisissa mielialalääkkeissä tämä nimenomaan. Alkuun se kontrolli niin kuin ennenkin, mutta sitten kun sitä samaa lääkettä on vetänyt vuosia, niin olisi se kontrollikäynti kaksi kertaa vuodessa? Mä tiedän, että osalle tämmöinen tuottaisi vain ahdistusta, niin minullekin olisi tuottanut silloin vuosia sitten, mutta pidemmällä tähtäimellä katsottuna se oli vain sen ihmisen etu.

Myös kovien kipulääkkeiden kohdalla kotrolli lääkärien suunnalta tuntuu pettävän aika komeasti. Tiedän yhden jos toisenkin (mm. minä), jotka on vetäneet keskushermostoon vaikuttavia kipulääkkeitä vuosia, eikä asialle ole tehty lääkärien suunnalta yhtikäs mitään. On ihan uskomatonta, että krooniseen kipuun syödään kolmiolääkkeitä vuosi tolkulla. Mä ymmärrän kyllä sen, että kipuja ei jaksa kuunnella pitkään, mutta onko se ihan tervettä tolkkua, että vedetään vaikka Tramaleita niin pitkään, että se tekee ihmisen keholle ja elimistölle jopa pysyviä vaurioita? Mulle Lyrica on määrätty pääasiallisesti yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön, mutta olevinaan sen piti auttaa myös hermosärkyyn. No auttaa, vähän joo, mutta ei kyllä toivotusti. Tai mikäpä vittu mulla tuolla selässä loppujen lopuksi sitten vikana onkaan, mutta hyvä se ei ole. Ei edes välttävä vaan paska. Lähinnä mä ihmettelen noiden opioidipohjaisten lääkkeiden tolkutonta vetämistä, siis jopa vuositolkulla. Jotenkin miellän tuon Lyrican pienemmäksi pahaksi vaikka keskushermostoon se sekin vaikuttaa.

Lyrica 300mg 56 kpl paketti. Kuva: Omat arkistot


Vaikka mä diggaankin tuosta Lyricasta, koska se auttaa mua, niin kyllä mua silti vituttaa vetää sitä välillä.  Ei se kipuja kylläkään ole poistanut, lievittänyt ehkä, mutta ahdistukseen auttaa kyllä. Kun olisikin sellainen tilanne, että ilman Lyricaa menisin silti tuolla ihan niinkuin Lyrica-aikoina, niin olisihan se hienoa. Mutta tiedän myös sen, että ei mun auta muuta kuin syödä sitä. Olen funtsinut tuota, että jospa se on vaan väliaikaista ja jossain kohti elämää, vaikkapa kolmen vuoden päästä, se mun päivittäinen Lyrica annos olisi huomattavasti pienempi kuin mitä se nyt on. Tai mikä olisi parasta, en söisi sitä ollenkaan. Just tällä hetkellä se on hyvä, mua vaan hieman pelottaa, että onko tämä pysyvää? Koska olen vetänyt hevosannoksella tuota lääkettä jo monta vuotta, niin hankala uskoa, että ilman tuota mä selviäisin. Korvien välinen probleemahan tuo on ja jos mä saisin itseni vakuutettua (lue = psyykattua), että pienemmälläkin pärjäisin, se onnistuisi, mutta tällä hetkellä lääkkeen tiputus esimerkiksi pelottaa ihan liikaa. No ehkä joskus, siihen on luottaminen.

Olen myös sitä miettinyt, että olenko minä ollut koko tämän kuuden vuoden ajan, jonka olen viettänyt ilman huumeita, niin kuitenkin niin sanottu laillinen narkomaani? Olenhan syönyt kolmiolääkettä koko tuon ajan, sellaista jolla on huumaavia vaikutuksia. Ei tosin niitä ole näkynyt enää vuosiin, mutta alussahan Lyrica nousi hetulaan nätisti. Nyt se tekee sen jos en ole koko päivänä syönyt mitään, niin voi illalla viimeistään olla ylimääräistä energiaa vaikka muille jakaa + moottoriturpa eli suu käy kohtuu railakkaasti. Tekee mieli jutella. Silleen vähän... enemmän.

Mulla oli vuosien 2011 - 2016 välisenä aikana pahimmillaan viittä eri lääkettä veressä. Oli Lyricaa, oli Mirtazapinia, oli Peratsinia, oli Levoziniä ja oli Citalopramia. Näistä kaksi viimeksi mainittua olen lopulta onnistuneesti tiputtanut pois. Molempia söin turhaan vuosia. Näin ei ehkä olisi käynyt jos olisi ollut parempi lääkeseuranta. Itse siinä kun oli vielä kohtuu paskana, niin aika heikkoa teki minnekään tk:lle soittaa, että mitä mä nyt teen, kun ei näistä ole mitään hyötyä? Jotenkin tuntuu siltä, että vastuuta omista lääkemääräyksistä ujutetaan potilaalle itselleen ja ollaan sillä asenteella, että kyllä se soittaa jos ongelmia tulee. Levarit mä sain jotta sain unenpäästä kiinni, Citalopramin (jonka kohdalla seurantaa ei ollut ollenkaan), koska pelkäsin käydä mm. kaupassa. Pelko käydä kaupassa yms hävisi, kun itse itseni sinne tulipesään haastoin. Ei se pelko tuolla lääkkeellä lähtenyt vaan altistumisella sille turhalle, mutta niin aidolle pelolle.

Parasta olisi, että alussa seuranta olisi kerran per viikko kuuden viikon ajan ja sen jälkeen kaksi kertaa vuodessa. Ei pitäisi olla liian vaikea toteuttaa?

Kaikista älyttömintähän on se, että ihmistä hoidetaan lääkkeet edellä eikä niin päin, että ensin mietitään terapiaa ja siihen sitten tueksi ehkä lääkitystä. Nyt se on toisinpäin. Koska raha.

Ja mitäpä luulette sellaisille ihmisille oikeasti kuuluvan, jotka syövät jotakin mielialalääkettä vain sen takia, koska toinen mielialalääke aiheuttaa sellaisia sivuvaikutuksia, uusia oireita? Siis lääkettä toisen lääkkeen aiheuttamiin sivuvaikutuksiin.

Se jos mikä on hulluutta.