Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

19.12.2016

Kun syyttäjäkään ei saanut mitään selvää

Tuleeko yllätyksenä jos sanon, että tämänkin tarinan takana on amfetamiini?

Oli talvi, vuosi vaihtunut jokunen kuukausi sitten ja vuosi lienee 2004 tai 2003. Rullattiin siinä iltamyöhään mun silloisella Mazdalla, minä ja kaksi muuta kaveria. Tiedettiin, että piriä olisi kaupungissa, mutta ei paljoa eikä meilläkään ollut yhtään rahaa. Näinpä yksi kyydissä ollut kaverini siinä pirituskissaan päätti, että hän käy paikalliselta ABC:ltä pöllimässä erilaisia tavaroita ja veisi ne yhdelle toiselle jannulle (sille kellä piriä oli) vastineeksi yksistä vedoista. No hän pölli kaikenlaisia työkaluja ja ties mitä krääsää ja lähdettiin kohti itää. Minä ja tämä jo edesmennyt keikkailija päästiin tai saatiin mennä tämän pirikaverin luokse, yksi jäi kylmään autoon venailemaan meitä (hänellä taisi jo pohjalla olla piriä). Kun päästiin asuntoon, ei tämä asunnon isäntä meinannut millään ottaa näitä krääsäkamoja vastaan, mutta lopulta saatiin tahtomme läpi ja saatiin kuin saatiinkin noin 0,2g edestä sellaista hyvin tahnamaista, tiukkaa piriä. Sekoitettiin se vesilasiin ja juotiin puoliksi. Jäätiin jauhamaan paskaa ja kappas, sehän hulahti nuppiin! Sitten soi puhelin...

Soittaja on tämän kaverini velipoika, joka myöskin jo edesmennyt, ja hänen asiansa oli seuraava (puhelu jotakuinkin näin):

Minä: Moro!
Soittaja: Missä oot?
M: Täällä yhdessä paikassa vaan...
S: Tuu tänne absille. Muijan isällä hajosi autosta vetoakseli, nii tuu hinaamaan tää veke täältä
M: Emmä voi! Mä oon ihan piripäissäni täällä ja se auto kolme kertaa painavampi ku omani eikä mulla oo bensaa vetää sitä
S: No pireissähän se onnistuu paremmin. Tuu nyt edes testaa. Se kyl maksaa sulle bensat
M: No ok. Me tullaan. Menee kymppiminsa

Sitten lähdettiin. Autolle ja matkaan. Saavuttiin absille ja siellähän ne odotti meitä. Alkoi hieman kuumottaa, koska tosiaan mun auto vitusti pienempi ja edessä olisi mm. pitkä, mutta loiva ylämäki. Oli talvi ja renkaatkin varmaan just ja just lailliset. No siinä vedettiin liinat kiinni ja lähdettiin ryskämään pitkää ja loivaa ylämäkeä pitkin. Määränpäähän oli ehkä 2km. Jotenkin onnistuin siinä ja saatiin rikkoutunut auto pihaan. Isäntä kiitteli kovasti ja antoi 10 euroa rahaa. Tajuttiin, että nythän illasta tuli mielenkiintoinen, koska saadaan bensaa.

Joskus se tyyli oli tämmöinen. Itsellä ei ollut taitoa murtaa lukkoja kuin helpossa kohteissa, niin tämä oli mun yleisin tyyli päästä lukittuun autoon. KUVA: Getty Images


Ajettiin takaisin absille, tankattiin kymppi ja soitettiin yhdelle kaverille, että lähde messiin. Käytiin se hakemassa kyytiin ja lähdettiin pienelle paikkakunnalle rosvoilemaan tavaraa ja mitä nyt sattuu autoista löytymään. No siitä illasta en enempää oikein muista, mutta jotakin irtoroinaa me saatiin pöllittyä ja ajeltiin sitten takaisin kotipaikkakunnalle ja ilta/yö oli aikalailla siinä. Mentiin jonnekin valvomaan eikä sen ihmeempiä.

Poliisilla on asiaa


Useita kuukausia myöhemmin sitten jäin kiinni jostakin ja siinä samalla sitten käytiin muitakin juttuja läpi. Aika äkkiä siinä se kyttä alkoi kyselemään, että oletkos ollut Valtimolla päin autollasi alkuvuodesta? Kiistin ensin, mutta kyttä sanoi, että sun autosi on nähty Valtimolla joskus tuolloin ja silloin on murtauduttu useisiin autoihin ja viety lähinnä autoihin liittyviä tavaroita ja sä olet ainut kellä teistä on auto... Sanoin jotakin, että onhan se mahdollista, että siellä olen käynyt, mutta en muista tarkkaan milloin ja mitään en ole vienyt. Sitten se otti puheissaan esiin käynnistyskaapelit ja sanoi, että kuka muukaan on niitä vienyt, kun sulla vain auto? Sanoin, että mulla on yhden kaapelit autossa ja ne olen ostanut ihan kaupasta. Kiistin loppuun saakka ja lopulta pääsin kuumasta penkistä pois ja kotiin. Kävellessäni poliisilaitoksen pihalla kohti autoa ajattelin, että vilkaisempas huvikseni, että onko mulla enemmänkin niitä kaapeleita kuin yhdet. Kun en oikeasti muistanut tuollaista tapahtuneen. Surprise mthafucka! Siellähän oli kahdet kaapelit. Ollut koko ajan. Monta kuukautta. Ei voi kuin ihmetellä huonoa muistia...

Meistä neljästä tuolloin mukana olleesta kolme kävi asian tiimoilta kuulusteluissa. Minä käytännössä kiistin käyneeni edes sinä iltana Valtimolla, tavaroita absilta pöllinyt oli sanonut, että hänet me haettiin sieltä kyytiin, koska oli ollut jonkun muijan luona ja hän oli nähnyt irtainta tavaraa autossa jo valmiiksi ja oli pitänyt mahdollisena, että ne on varastettu. Kolmas kaveri sitten oli sanonut, että minä ja toinen kaveri oltiin käyty lukuisissa autoissa pöllimässä tavaraa ja hän oli ollut koko ajan autossa. Niin se neljäs kaveri... Kukaan ei ollut muistanut kuulusteluissa edes, että hän oli ollut mukana koko iltana. Niin se muisti, mites hyvä se olikaan...

Meni jonkin verran aikaa, kunnes syyttäjältä saapui kirje. Syyttämättäjättämispäätös. Selkokielelle käännettynä siinä luki, että meidän kolmen kohdalla ei saanut mitään selvää, kuka teki mitäkin vai tekikö kukaan mitään. Näinpä ei voitu osoittaa syyllistä tai syyllisiä ja kaikki päästiin kuin koira veräjästä.

Mulla oli vielä ennen tänne Espanjaan muuttoa tallessa tuo syyttäjältä tullut lappu. Ei sitä lukiessa voinut muuta kuin nauraa. Miten ihmeessä me onnistuttiin puhumaan niin ristiin, koska ei sovittukaan mitään etukäteen. Kaikille tuli vähän niin kuin yllärinä se, että tuosta illasta ylipäätään epäiltiin meitä, koska siitä rosvoilusta oli kulunut aikaa useampi kuukausi ja kaikki oli jo unohtanut koko jutun.