Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

10.11.2016

Miten päihderiippuvainen haluaa sinun häntä kohtelevan?

Se haluaa, että annat hänelle empatiaa, ymmärrystä, halauksen. Se haluaa, ettet tuomitse häntä, hän saa tuomionsa jo muutenkin oikeastaan joka paikassa; virastoissa, apteekissa, terveysasemalla, missä vain. Jokainen joka on ollut tai on parasta aikaa päihderiippuvainen, on saanut osakseen halveksevia katseita, syyttämistä, tuomitsemista, mollaamista, vittuilua, jopa uhkailuja ja näiden asioiden kanssa pitäisi pystyä elämään? Joka ikinen tämmöinen kohtelu jää mieleen ja kummittelemaan jonnekin alitajuntaan vähintään. Ja vieläpä pyydetään (lue käsketään), että pistä itsesi kuntoon. "Mikä siinä on niin vaikeaa?!" Että sen pitäisi onnistua, kun vaan päätät. Ei se ihan niin mene.

Jotta ihminen pystyisi tekemään muutoksen, se tarvitsee oman halun ja motivaation lisäksi tukea, niin perheenjäseniltä kuin vaikkapa terveyskeskuksissa. Miten ihmeessä kukaan pystyy mihinkään muutokseen jos saa osakseen joka helvetin paikassa puistoista lähtien vain halveksevia ja nyrpeitä katseita ja jotkut jopa vittuilee ja huutelee ties mitä uhkausia ja hävyttömyyksiä. Siinä äkkiä tulee mieleen, että "vitut! Tehdään sit silleen, että on tuon paskan mukainen ihminen". Päihderiippuvainen jo itse itseään tuomitsee ja dissaa mielessään kuinka paska ihminen voin ollakaan, tarviiko se kuulla sen saman joltain tuntemattomalta? No ei tarvitse!

Jokainen joka on sortunut siihen, että vittuilaan kuinka paska narkkarin retku voit ollakaan, niin mietippä hetki sanojasi. Mitäs jos sinä ajaudut, syystä tai toisesta, samaan liemeen? Haluatko, että joku tulee sulle päätään aukomaan? Tuskinpa haluat. Tai joku sun läheinen romahtaa ja päihdehelvetti pääsee valloilleen. Et sä halua, että hänelle vittuillaan, en uskakaan, että haluaisit.

Ja sitä paitsi, päihderiippuvuus, oli se sitten alkoholin tai huumeiden lopputulema, on sairaus. S A I R A U S. Se sijaan, että vedettäisiin kohtelu vituiksi, voisi toimia toisenlainen lähestymistapa. Kaikki se negatiivinen ajattelu pois ja tilalle positiivisia juttuja. Se päihderiippuvainen ihminen haluaa sulta kuulla jotain kivoja, mukavia juttuja, eikä pään aukomista. Kun kohtelet jotakin empatian kautta, voi se ihminen saada kipinän muutokseen siitä. Siinä on sitten kivat hartioilla, kun mietit, että mun sanomisista se alkoi tokenemaan. Voi tuntua hyvältä.

Vanha sanontahan on, että kohtele toista niin kuin haluaisit sinua kohdeltavan. Tuon paremmin ei voi oikeastaan edes sanoa.