Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

12.11.2016

LUKIJALTA: Mitä on lähimmäisen rakkaus? Minkä kaiken se kestää?

Tässä vähän taustaa meistä...

Tavattiin ukon kanssa 2011 alkutalvesta. Tapailtiin ja pian mies muutti kotiini. Heti ensimmäisellä tapaamisella hän kertoi peliongelmastaan ja käyneensä sen takia hoidossa. Minähän en ymmärtänyt mikä helvetti olisi tulossa, vaan rakastuin "rehelliseen" mieheen, joka kertoi ongelmastaan avoimesti minulle... Minulla ei ole kokemusta riippuvaisista ihmisistä aiemmin.

Alkuvuodet (noin 2 vuotta) menikin rakkauden huumassa hyvin. Enhän mä osannut epäillä miehen pelaavan taas ja koko ajan... En muista missä vaiheessa tajusin miehen pelaavan enemmän. Jossain vaiheessa vaan tajusin, että meillä ei ollut ikinä rahaa. Minä olen aina laskuni maksanut ja mielellään ennen eräpäivää...


Yhteinen unelma toteen


Perustimme yhteisen yrityksen. Yhteisen unelmamme. Töitä riitti, mutta sitten alkoi ongelmat... 100 tuntiset työviikot ajoivat miehen rahiksen koneille yhä enemmän ja kierre oli valmis. Masennus, ahdistus, morkkikset. Siihen lievityksenä piri, kannabis, viina ja en varmaan kaikkea edes edelleenkään tiedä. Niin ja lääkkeet koska miehellä perussairaus joka meni krooniseksi n. 3 vuotta sitten. Siihen tramalit edelleen ja matkalla on ollut jos vaikka mitä muitakin...

Mentiin kuitenkin naimisiin, tehtiin abortti (miehellä jo 4 lasta, mulla 2 ja olisin halunnut vielä pitää tämän enkelin) ja alkoi mennä päin helvettiä... Ukko lähti päissään autolla täältä Pohjois-Suomesta, jossa asutaan, Helsinkiin ja oli hukassa 6 pv... Poliisit ei löytänyt, vaikka soitin tarkkaa sijaintia jos sen tiesin. Tuli sit takaisin, kun sain yhteyden ja rukoilin tulemaan kotiin. Kotiin tuli mies kuin ei mitään ois tapahtunutkaan. Huolehdin tuolloin vielä yhteisestä yrityksestämme ja ajoin ukon kotoa pois. Siitä se ilo repesi.

Paras oli, kun nostin syytteet auton pöllimisestä ja firman luottokortin ottamisesta ja tein lastensuojeluilmoituksen (Jätti 4 lastaan yksin kotiin). Poliisisetä kysyi oonko varma, että haluan nostaa syytteet jne, kun sehän on mun aviomies?! Voi helvetti.... Suomen paska valtio. Suosittelivat sit ukon palattua kotiin perumaan syytteet, kun ei oo vahinkoa sattunut... Voi vittu!

Paineli kotikonnuilleen juoppokaverien luokse ja blaa blaa. Välillä hain kotiin selviämään ja viime uutenavuotena tuli stoppi. Oltiin erottu, kun miestä ahdisti olla kotonamme, joten häipyi taas juopotteleen/vetään kamaa. Uutenavuotena nakkas mulle tekstarin:

- Oon KAKS:lla. Otin överit lääkkeitä.

En enää tuntenut muuta kuin pettymystä, että se ei onnistunut edes siinä... =(


Hoitoon, hoitoon, hoitoon


Tuli 1.pv kotiin ja oli yön kotona. Itkettiin enemmän, kun ikinä... Seuraavana pv:nä vein sen OYS:n psyk.osastolle ja lukkojen taa... Sen jälkeen se on luvannut maat ja taivaat ja taas on menty perse eellä puuhun... Asumusero. Avioero vireille. Harkinta-aika. Selvittelyä ja yrittämistä yhdessä ja erikseen. Yrityksen vedin konkurssiin. Velat jäi mulle, kun kaikki oli mun nimissä, kun ei sillä ollu niitä luottotietoja. Eikä enää mullakaan, mutta ollaan hengissä...
MTT:n kautta päästiin terapiaan yksin ja yhdessä. Pieniä askelia eteenpäin ja nyt vihdoinkin valoa tunnelissa. Mies järjesti ittensä ihan ite MTT:n kautta Etelä-Suomeen hoitoon. Nyt on eka viikko takana ja vähän jo toista. Vielä 5 jäljellä.

Psykiatrinen päivystys. Kuva: Helsingin Sanomat


Mutta nyt oli vissiin vasta aika kypsä hoidolle... On eri mies soitellut ja viestitellyt sieltä. En oo tottunut, että se edes ottaa yhteyttä minuun poissa ollessaan, kun kaikki muu on ollut tärkeempää... Nyt oon vaan odotellut, enkä juurikaan ite oo ottanut yhteyttä siihen, että se keskittyisi itteensä ja hoitoon. Näyttää toimivan. Tietenkin kuten eilen sille sanoin, niin mun luottamus on nolla% edelleen. Ja suurin koetinkivi on kotiinpaluu ja elämä ja arki täällä. Miten välttää taas aineiden kaa sekoilut ja pelit... Jää nähtäväksi, mutta toivon parasta. Avioeroa en ottanut, mutta virallisesti ollaan asumuserossa, mutta yhdessä ollaan oltu ukon "kämpillä", jonka hommasi, kun tilanne oli päin persettä...

Huh kun ajattelen mennyttä, niin ahdistaa ja toivon todella, että parannusta tapahtuisi. Rakkautta riittää. Välit molempien perheisiin meni aikalailla. Äitini tukee minua, vaikka sanookin, ettei hyväksy mieheni tekemisiä. En minäkään hyväksyisi. =) Mutta äiti tukee päätöksiäni ja auttaa minkä pystyy minua. Muuten vertaistuki on ollut vähäistä. Ihmiset pelkää, kun mun mieshän on ihan narkkari ja juoppo ja vaikka mitä... Ikinä se ei oo suoneen piikittänyt. Kaikki muut on mennyt jos on ollut saatavilla.

Kirjoittaja halusi pysyä nimettömänä