Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

24.11.2016

AVOPUOLISOLTANI: Pelaamisesi oli tuhota meidät

Tähän mä puran nyt koko paskan. Kun ruvettiin seurustelemaan, mietin monesti sun hiljaisuutta ja vetäytymistä. Hyvin usein tähän liittyi jääkiekkopeli tai joku muu vastaava ja se vitutus ilmeni niiden jälkeen. Mietin sun vitutusta, ja ahdistuin siinä ohessa itsekin. Monesti mietin, et oonko tehnyt tai sanonut jotain mistä oot suuttunut, mut tulin useimmiten siihen tulokseen että en. Monesti varmaan myös pyysin turhaankin anteeksi.

No siinä sit kevät kului ja löytyi yhteinen asunto. Oikeastaan vasta silloin aloin tajuta, että sinä pelaat. Olin jo aiemmin hieman ihmetellyt rahattomuuttasi, vaikka ns pakollisten menojen jälkeen kaiken järjen mukaan sitä rahaa olisi pitänyt jäädä ihan normaalielämään, mutta usein jo heti rahapäivän jälkeen sulla ei rahaa ollut.

Lainasin sitten sen minkä pystyin, omakaan rahatilanteeni ei ollut kummoinen, mutta kyllä sillä eli. Kohta alkoivat todella näkyä ensimmäiset oikeat merkit pelaamisesta-useiden päivien masennusjaksot, jolloin pysyttelit huoneessa ja raivarit häviön jälkeen. Ja minä jatkoin ihmettelyä, että mitä tämä nyt on. Kerran sitten pelaaminen lähti puheeksi jonkin casinovoiton kautta ja silloin mulle viimeistään selvisi mistä on kyse. Lainasin rahaa ja otin lainaa, tokikin oli muitakin lainakohteita kuten auto yms. Homma oli tuolloin vielä hallinnassa.

Huomasin, että pelaaminen lisääntyi ja minä mahdollistin sen antamalla rahaa. Ensimmäisen kerran tilanteen vakavuus selvisi mulle siinä vaiheessa, kun sulle tuli ulosottorahat, jotka oli tarkoitus käyttää velkajärjestelyn velkojen maksuun. Pelasit ne. Minä maksoin osan sulle kuuluvista laskuista ja lopuista teit maksusopimuksen, että niistä selvittiin. Tuossa vaiheessa pelaamisesta keskusteltiin, mutta sulla ei mielestäsi ollut ongelmaa.

Oon useammin ku kerran kuullut lauseen "kaikki meni". Oon useammin kuin kerran lukenut lapusta pöydällä tai aamuisesta messengerviestistä, että kaikki meni, oon paska ja haluan kuolla enkä tuu huoneesta pois.

Oon myös useammin kuin kerran puhunut sun kanssa pelaamisesta, yritettiin hypnoosia,  peli poikki-ohjelmaa, pelaamisen rajoituksia. Mikään ei auttanut, kun et ollut valmis autettavaksi , koska sinulla ei edelleenkään ollut omasta mielestäsi ongelmaa, sinun mielestäsi muut olivat tehneet pelaamisesta ongelman. Satasia meni, tuhansia euroja meni-ei ongelmaa. Ethän sä koko aikaa pelannut, silläkin olen kuullut sun perustelevan sitä ettet ole riippuvainen. "Enhän mä ahdistu jos en saa pelata", tällä myös perustelit sitä, ettei ongelmaa ole.

Lopulta tiesin jo siitä miten minua lähestyit, että tarvitset rahaa. Alkoi selittely, suostuttelu ja manipulointi. Ja lopulta syyttely ja suoranainen vittuilu jos et rahaa saanut mielestäsi tarpeeksi nopeasti. Ja aina hellyin antamaan. Raha tuntui aina helpottavan oloasi ja se parempi olo kesti niin kauan kuin rahaa oli. Jos hävisit, oli edessä taas muutaman päivän huoneessaolojakso ja täysi hiljaisuus. Noina jaksoina pyörin kotona kuin puolukka perseessä, osaamatta tehdä mitään. Sun ahdistus välittyi suoraan minulle. Kun näin, että sulla on paha jakso menossa, otin sairaslomaa töistä, kun en olisi töissä kuitenkaan kyennyt keskittymään mihinkään. Monesti kotiin tullessa mietin, että mitä kotona odottaa. Mulla oli usein olo että maksan sut onnelliseksi ja että raha on ylipäänsä ainoa asia mikä sut saa onnelliseksi. Koin riittämättömyyttä ja sitä, ettei millään muulla kuin rahalla ole väliä.

Kun sitten tulin kysymään, että mikä on,  vastaus oli poikkeuksetta joko "kyllähän sä sen tiiät", "mitä siinä kyselet" tai "painu vittuun siitä kyselemästä".  Kuitenkin jossain vaiheessa olit sanonut, että jos näen sulla olevan paska fiilis,  niin asiaa pitäisi kysyä koska sitä sinä salaa toivot, vaikka ulkokuori antaakin signaalin että älä tule lähelle. Ja minä kysyin. Lopulta en enää kysynyt, vastauksen ollessa lähes aina aiemmin mainitun kaltainen. Aloin miettiä, että ei sitten kysytä, antaa olla.

Rahapäivinä toivoin että voittaisit, että meillä olisi kotona se Sami johon rakastuin. Toivoin ja rukoilin. Kun koneelta kuului "vittu" tai hiiri lensi seinään, tiesin, ettei hyvää oloa ollut luvassa. Sama kauppareissulla kun jumitit pelikoneen ääreen ja parhaillaan odottelin yli tunninkin-toivoin että voittaisit. Ja tämä toistui jokaisella kauppareissulla. Koskaan pelaaminen ei jäänyt vain kolikoihin vaan useasti Tuplapotti söi kolikoiden lisäksi setelit ja rahat pankkitililtä.

Epätoivo. Syvä sellainen. Kuva: www.cushnir.com


Kun mulle alkoi kertyä velkaa, syytit siitä itseäsi ja aloit pelata enemmän suuren voiton toivossa. Sitä ei tietenkään tullut. Tämän seurauksena en voinut yhtenäkään päivänä tietää aamulla, millä tuulella olisit illalla. Muistan kirkkaasti kerran, ku lähdettiin kirpparille ja veit samalla paketin paikalliseen Siwaan. Odotin autossa yli puoli tuntia, olit reissulla pelannut rahasi eikä sinua enää rahattomana huvittanutkaan lähteä. Silloin taisin ensimmäistä kertaa ottaa asiasta kierroksia. Mitään ei koskaan voinut suunnitella etukäteen, jos siihen jollain lailla liittyi raha. Hoidit kyllä vuokranmaksun osaltasi ja oman osasi muistakin yhteisistä kuluista, loput menivät casinolle, tuplapottiin ja Pitkävetoon. Joka kuukausi sama toistui. Palkkapäivä oli painajainen. Joka kerta sitä voittoa toivoi, joka kerta häviötä pelkäsi.

Usein kaduit pelaamistasi ja pyysit anteeksi, usein pyytääksesi rahaa seuraavana päivänä tai minun antaessa sitä itse ilman pyytelyitä. Raha näytteli elämässämme erittäin keskeistä osaa. Rahapäivän odotus alkoi viikkoa ennen, myit puhelimiasi ja muuta omaisuuttasi paikataksesi pelaamaasi vajetta. Ja kun sait niistä rahat, pelasit ne. Usein ensin maksoit rästejä pois ja koska ne veivät rahoista osan, sinulle ei mielestäsi jäänyt riittävästi - ja loput piti pelata. Hätäilit jo etukäteen sitä, etteivät rahat tule riittämään ja lisäähän tietysti voi saada pelaamalla. Joskus saikin. Valitettavasti casino voi antaa kohtuullisen suurenkin voiton ja monesti se pelasti meidät pinteestä, mutta vielä useammin se ajoi meidät siihen.

Aloin vihata RAYta ja joka ikistä netticasinoa. Vitutti nähdä sun pelaavan. Ahdisti odottaa miten kävi. Ahdisti vielä enemmän jos hävisit, koska silloin olit ihan paskana monta päivää.

Luottamus alkoi mennä. Jos sanoit että huomenna mennään jonnekin, en koskaan voinut olla varma mentäisiinkö. Aloin vastustaa ajatusta rahan antamisesta. Pelkäsin siinä samalla menettäväni sinut. Lopulta mulla ei ollut enää voimiakaan taistella vastaan, ei kieltäytyä rahan antamisesta jos sitä pyysit. Pääsin helpommalla. Ja aina vaan odotin, että milloin tajuat lopettaa kun häviö vei sut niin huonoon kuntoon. Opin tunnistamaan tilanteita, joissa pelaat. Hyvän päivän jälkeen kaupasta tultua, kun oli hiljainen hetki. Illalla sohvalla. Yöllä koneella. Jos rahaa oli tilillä, käytännössä missä tahansa tilanteessa, kun sinulla oli tylsää. Kännykällä, tietokoneella, peliautomaatilla. Häviö piti aina voittaa takaisin. Aina.

Pahimmillaan häviö sai sut uhkailemaan itsemurhalla. Useasti. Koit varmaan niin huonoa omaatuntoa, häpeää siitä, että minä maksoin lähes kaiken arkipäiväisen siinä kun sinä pelasit. Ja häpeää siitä, että sinun takiasi minulle oli tullut velkaa. Mainitsit monesti olevasi taitava manipuloija. Huomasin sen kyllä, aika nopeastikin. Mulla ei ole käsitystä sun syyllisyytesi taakasta, koska mulle raha on renki eikä isäntä. Sanoit monesti pilanneesi mun elämän.

Kaiken tämän keskellä etsin tietoa peliriippuvuudesta. Löysin päihdelinkistä läheisten ryhmän, jonne pääsee vain pyytämällä liittymistä eivätkä viestit näy muille kuin sisään päässeille. Sinne ja samoihin aikoihin perustamaan ja myöhemmin poistamaani blogiin aloin kirjoittaa ajatuksiani. Yritin ymmärtää riippuvuutta ja ehkä yritin myös olla askelen edellä jo itsenikin takia (ettei tulisi yllätyksiä). Luin aiheesta paljon. Osuvin kuvaus oli eräässä blogikirjoituksessani, jonka kirjoitin kun olit jälleen hävinnyt kaiken. Pelaaminen oli meidän suhteemme toinen nainen, sun salarakkaasi. Ja kun kirjoitin päihdelinkkiin pelaamisen lopetettuasi, oli kuin olisin herännyt painajaisesta.

Kuvaavin tunne koko tuolta ajalta on hirvittävän pelon, paineen, ahdistuksen ja rakkauden vuorottelu. Yritin ymmärtää, miten voit kerta toisensa jälkeen asettaa pelaamisen perhettäsi tärkeämmäksi. En onnistunut siinä kovin hyvin. Vasta sitten, kun ymmärsin päässäni sen, että pelaaminen voi olla yhtä paha kuin huumeriippuvuus, tuli siihen jotain järkeä. Oikeastaan siitä hetkestä tajusin myös, että mikä tahansa mitä teen tai sanon,  EI SAA SINUA LOPETTAMAAN, vaikka itse sanoisit mulle mitä. Ja monesti sanoitkin, yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista on kuultu. On kuultu suostuttelua siihen, millaiset pelirajat pitäisi olla. On kuultu, että tämä on viimeinen tsänssi päästä tästä eroon, nyt on all-in. On kuultu, että ei kaikkia nettikasinoita voi vahtia (esto-ohjelman asentamisen jälkeen kun ei estänytkään kaikkia) . Olen ottanut sulta sekä käteistä rahaa, pankkikortin ja tunnuslukulistan haltuuni, ettet voisi pelata. Olet pelannut lähestulkoon 250€ puhelinlaskulle ja maksanut laskulla pelaamistasi, sekin kun on mahdollista. Kortin ottaminen ei hyödyttänyt mitään, koska muistit kortin numeron, mutta sitä et mulle kertonut. Tunnuslukulistan takavarikointi auttoi hetken, kunnes se alkoi tuntua sinusta holhoamiselta, enkä itsekään siitä pitänyt.

Voin rehellisesti sanoa, että kaikki keinot tuli kokeiltua. Paitsi se, että olisin suuttunut sinulle oikeasti. Sait todella paljon anteeksi vain siksi koska rakastan sinua. Eikä se huutaminenkaan olisi mitään auttanut, luultavasti olisit vain syyllistänyt itseäsi enemmän ja vetäytynyt enemmän.

Koko ajan sulla oli selkeästi pelaajan persoona ja oma persoonasi. Peluri oli harvinaisen mulkvisti kaveri, joka todella osasi vierittää syyn toisen niskoille siitä mitä oli itse tehnyt. Peluri oli myös se kaveri, joka suostutteli ja manipuloi. Siellä jossain välissä olit sinä, jonka näin koko ajan selkeästi. Jos en olisi nähnyt sitä, että sun addiktipersoonasi on eri kuin sinä, en enää olisi tässä. Oon sanonut sulle kymmeniä kertoja, että näen sun sielun ja se on kaunis. Se ei ole pelurin sielu.

Rehellisesti puhuen: oon itkenyt sun tekemisten takia monta iltaa. Mut sinä et sitä huomannut. Oon valvonut monta yötä ja miettinyt, että miten vitussa tästäkin selvitään. Oon noussut liian monena aamuna ja itkenyt, kun raha on ahdistanut niin paljon. Kun olin raskaana, toivoin todella lujaa, että lapsi saisi sut lopettamaan pelaamisen. No, ei saanut.

Syyllistän tästä myös itseäni. Minä mahdollistin sun pelaamisen. Oon helvetin vihainen itselleni siitä, et en osannut sanoa ei. Jos olisin sen tehnyt, niin olisi ehkä säästytty paljolta. Sua en syytä. Ite minä sitä rahanappia lopulta painoin, et sinä.

Tämän kaiken jälkeen


Mut kaikesta huolimatta olen edelleen tässä. Tiedän useita toisenlaisiakin tarinoita. Mullekin on sanottu, että kannattaa miettiä jaksaako jatkaa tällaisessa suhteessa ja että omaakin hyvinvointia on ajateltava. Mut se pelaaminen loppui lopulta ja se muutti tavallaan myös tulevaa. Monta kertaa asetin itselleni aikarajan,  jonka ajattelin sanoa myös sulle, että tähän mennessä toivoisin jotain muuttuvan. Koskaan en kuitenkaan saanut sitä ääneen sanotuksi. Vähää ennen kuin pelaaminen sitten loppui, mentiin jo jatkoajalla. Lopettaminen tuli sinällään hyvään aikaan, koska mun mittari alkoi tämän suhteen jo tikittää.

Mitä tämä on sit nyt, kun oot ollu kolmisen kuukautta pelaamatta? Ensinnäkin, sun masennuspäiviä on ollu vähemmän. Peluria ei ole näkynyt. Toisekseen meillä on ollut rahaa enemmän. Kolmanneksi, oon ruvennut vähitellen taas luottamaan suhun. Neljänneksi, ahdistus on vähentynyt. Mun ei ole tarvinnut miettiä rahapäivänä, että mikä on illan olotila ja rukoilla voittoa. Sunkin ahdistus on vähentynyt,eikä mielialanvaihteluja oo enää niin paljon. Näin heti, kun olit tullut asian kanssa julki, että sinua helpotti. Se huokui koko olemuksesta.

Oleminen on muutenkin ollut kevyempää kuin ennen. Jotenkin helpompaa. Aidompaa, voisi olla oikea sana.