Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

23.10.2016

Pirilaskut - Mitä parhainta douppia

Kun tutustuin amfetamiiniin, katukielellä piriin, niin mä olin valmiiksi jotenkin niin sairas päästäni, että mä diggasin pirilaskuista ensimmäiset vuodet. Kelatkaa, mä jopa oikein odotin, että laskut iskee päälle, koska ne harhakuulot ja -näyt oli se, mitä mä odotin ja mistä mä nautin. En kytännyt verhon takana jotta kuka tulee pihaa tai vainooko poliisit. Tai joku muu. Sen sijaan nautin siitä, että tajunnan laajentuminen tuotti mitä erilaisinpia ääniä pääni sisällä. Oli kiva kuulla lauseita joista ei saanut selvää, oliko ääni miehen vai naisen. Se oli sellainen neutraali ääni, joka antoi käskyjä tai ohjeita sekä ennusteita siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Oli myös siistiä nähdä varjoista erilaisia kuvioita, hahmoja. Näitä hahmoja saattoi ilmestyä esim. ikkunan heijastuksesta naaman eteen ja mä olin silleen "ai kivan näköinen, tunnistamaton ja musta hahmo, siistiä". Ja sitten kun muut ei tykänneet laskuista, niin taisin monesti vahingossa psyykata porukkaa sanomalla esim. "kuulitteko tuon?! Mitä se sanoi?" tai "näittekö tuon, kuka vittu siinä meni?!". Kyllähän siitä saattaa liekkiä lyödä lisää toisille, mutta sen sanon, etten koskaan ole ketään psyykannut tarkoituksella. Se oli ja on edelleen mun mielestä yksi alhaisimmista teoista mitä voi toiselle tehdä. Sillä saa ihmisen psyykkeen ihan romuksi tosi nopeasti. Ja jos psyyke menee, on ihminen tosi helposti lepohuone kunnossa.

Se oli jotenkin niin sairasta se meininki pääni sisällä ja kuten jo todettua, mä sain kiksejä niistä. Jos alkuaikoina oli suurin tavoite päästä sellaisiin tiloihin, että näkee ja kuulee harhoja, niin miten tervepäinen sitä olikaan. Moni mun frendi sanoi, että "vittu Sami, miten sä voit nauttia näistä?!" "en mä tiiä, tajunnan laajentumisessa ja noissa ukkeleissa ja supitusäänissä päässäni on vain jotakin niin siistiä" -oli mun vastaus. Ja aika moni, jos ei kaikki, oli aika ihmeissään. "Miten joku voi nauttia tästä paskasta". Niinpä.

Kuvituskuva siitä kuinka pirilaskuissa kaikki muuttuu pään sisäiseksi hulluudeksi. Kuva: Droginformation.nu


No sitä nauttimista kesti sen vuoden tai kaksi jonka jälkeen, kun tuli eka kunnon flippaus,  ts. piripsykoosi tuli kylään, loppui se nauttiminen hyvin lyhyeen. Se eka sekoaminen oli sen verran massiivinen, että sen jälkeen kaikki entinen muuttui pelkotiloiksi. Aloin olemaan toistuvasti vierailevana tähtenä muiden seassa kytiksessä verhojen takana, korvat höröllä ja kaikki muutkin aistit hälytystilassa ja aivan valmiina lähtemään liitoksistaan. Jos ymmärrätte kielikuvani. Niin se vaan heitti kuperkeikkaa ja kaikki "hyvä" muuttui silmät auki nähtäviksi painajaisiksi jossa joutui pidättämään hengitystä, ettei vain kukaan kuule sinun olemassaoloasi. Jos joskus puski vainoharhaa ja kuumotusta, niin pirilaskuissa.

Jälkeenpäin kun näitä on miettinyt, niin selväpäisenä on huomannut, miten järjettömiä ne luulot olikaan. Miksi ihmeessä joku mun kavereista yhtäkkiä haluaisi murhata minut? Tai olisi joku isompi salaliitto mua vastaan. Ei mitään syytä semmoiseen, mutta niin vaan se oli mulle todellista ja siksi niin vaikeita paikkoja. Miksi poliisi kyttäisi 247 mua jopa talon pihassa, pusikossa, metsässä whatever, siksikö että käytän huumeita? Huima rikollinen jonka perässä on perus kytän lisäksi KRP ja SuPo, noin niinkun vähintään. Hyvä ettei FBI ja CIA. Näin mä luulin. Varmasti poliisi kyttäsikin, mutta ei todellakaan tuossa mittakaavassa kuin itse pahimmillaan luulin. Varmasti olin merkitty mies ja auto mikitetty (tästä olen melko varma), mutta en niin, että olisin ollut joku avain johonkin todella isoon. Oikeasti olin vain perus narkomaani ja pikkurikollinen joka ei tiedä mistään mitään, en muuta. Se on vaan näissä, että vaikka joku muu tulisikin sanomaan, että kaikki tuo on paskaa ja sun pääsi tuotoksia vailla mitään todellisuuden perää, on ne sille ihmiselle todellisuutta ja sitä "oikeaa maailmaa". Ne tilat ja luulot ym ym ovat laskuissa peuhaavalle todellisuutta.

Itse kutsuin pirilaskuissa ollessani sitä hengittämääni maailma kolmanneksi maailmaksi, minne ei pääse muutoin kuin tälleen.