Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

15.10.2016

Peliriippuvuuden selättämiseen vinkkejä

Kuvakollaasi minun tekemästä betfilter tilauksesta

Aloitan tällä kertaa blogin kuvalla. Kuvassa on kaksi eri kuvakaappausta omasta tilauksesta jonka sain iGame peliyhtiöltä heinäkuun lopussa. Laitoin heille (ja todella monelle muulle) viestiä aspaan, että sulkekaa mun pelitili siten, etten koskaan saa sitä auki omilla henkilötiedoilla. Jokainen jolle viestiä laittoi, teki työtä käskettyä. Enää en saa yhtään pelitiliä auki omilla tiedoilla joka jo sinällään helpotti ja auttoi.

Sain tosiaan iGamesiltä koodin jolla sai ilmaiseksi ostettua sellaisen jutun kuin Betfilter. Kyseessä on systeemi joka asennetaan koneelle ja tämän jälkeen joko 1 vuosi tai 2 vuotta pitäisi olla pc:llä mahdotonta mennä yhdellekään kasinolle (ei edes Veikkauksen sivuille). Vuoden tai kaksi, sen voit itse valita ja samalla koodilla se onnistuu. Itse otin suoraan kaksi vuotta jonka hinta ilman koodia olisi 118,90$ (yksi vuosi maksaisi tuosta puolet vähemmän). Kun ostos on tehty ja aletaan asentamaan ohjelmaa koneelle, sitä ei saa pois kirveelläkään sinä aikana, minkä olet valinnut. En tiedä auttaako tehdasasetuksien palautus poistamaan tuon, mutta itsellä ei ainakaan ole ollut tarvetta sitä testata. Nyt mun koneella ei pääse yhdellekään pelisivulle minkä ikäraja on 18. Tai näin ainakin pitäisi tuon olla, mutta valitettavasti asia ei ihan niin ole. Siinä pelihimoissani heinä-elokuun aikana nimittäin tein niitä uusia pelitilejä jonnekin vielä, mutta joka kerta suljin ne hävittyäni rahat. Muutama sellainen uusi kasinosivu tosiaan aukesi vielä tuon asennuksen jälkeen, ja mähän käytin tilanteen hyväkseni. Mutta sanotaan näin, että 'bout 95% K18 pelisivuista on nyt kiinni 24.07.2016 - 24.07.2018 tuon asennetun ohjelman ansiosta.

Tämä valitettavasti ja loogisestikin ajateltuna ei tietenkään toimi ns samalla pierulla esim. älyluureihin ja/tai tabletteihin. Niillähän mää pelasin vielä aina tuonne elokuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen olen ollut pelaamatta yhtään euroa mihinkään kolikkopeliin. En tiedä, mutta uskon, että myös älylaitteisiin saa saman ohjelman asennettua. Huom. Ehkä.

No homma meni joka tapauksessa silleen, että tein itsellesi tunnarit tuonne www.betfilter.com sivulle. Sitten laitoin koodin (jonka kohta kerron) sinne missä sitä kysyttiin, valitsin vaihtoehdoista 2 vuotta ja ostoskorin jälkeen tuli asennusohjeet ja sitten vain imuttamaan se ja asennus tulille. Sen jälkeen homma onkin paketissa ja homma alkaa rullaamaan. Suosittelen jokaiselle jolla on peliongelma tekemään tämän, sillä tämä todella auttaa. Kun et pääse kasinosivuille eikä ne hypi silmille niin paljoa kuin ennen, pelaaminen ei pyöri päässä jatkuvasti ja sitä kautta kun on poissa silmistä, on poissa mielestä. Niinhän se menee. Huom! Tuo betfilter-ohjelma toimii niin PC:llä kuin MAC:lläkin!

Ja nyt se koodi. Eli kirjoita tai copy-pastee tästä tämä koodi ja seuraa ohjeita. Koodi on: IGAME100

Tässä vielä yhteenvetona mitä kannattaa ainakin tehdä:

- Ota yhteyttä kasinon aspaan ja laita viestiä, että haluan sulkea pelitilit (kaikki!) siten, etten enää koskaan saa omilla henkilötiedoilla tehtyä tunnuksia ko. pelipaikkaan
- Kopio tuo koodi (IGAME100) ja mene betfilter.com sivulle ja lataa joko vuodeksi tai kahdeksi estot koneellesi
- Puhuminen tai kirjoittaminen tästä raskaasta asiasta ei koskaan ole pahasta. Puhu esim. peluuri linjoilla oleville asiantuntijalle jos koet, että puhuminen mahdollisesti auttaa sinua
- Seinään lopettaminen voi tuntua mahdottomalta ja sitä se osaa myös olla, mutta ainakin itselläni se on toiminut jo kaksi kuukautta. Suosittelen silti kääntymään auttavien tahojen puoleen. Pääset helpommalla
- Älä stressaa tai romahda jos lipsahdus tapahtuu. Siihen ei kuole ja niin käy lähes kaikille, mutta pointti onkin se, ettei se pelaaminen jää päälle
- Itse kokeilin jopa hypnoosia joka auttoi hetken, mutta sitten lipesi. Voi auttaa jollain toisella paremmin. Ihan kokeilemisen arvoinen
- On olemassa myös lääke peliriippuvuuteen. Itsellä ei siitä ole kokemusta, mutta se pitää ottaa aina, kun rupeaa tekemään mieli pelata. Lääkkeen nimi on Naltreksoni. Siitä löydät tutkimusta täältä: Peliriippuvuuden terapeuttinen ja lääkinnällinen hoito sivulta 20
- Voit ottaa myös minuun yhteyttä (sähköpostiosoite löytyy sivultani) jos haluat saada vertaistukea. Se ei tee pahaa kellekään, ei minullekaan. Joten toivoisinkin, että joku edes ottaisi yhteyttä, että saisin itsekin puhua jollekin jolla tilanne sama. Siitä hyödytään molemmat :)

Erilaisia auttavia tahoja on aika paljon. Jo mainittu peluurin lisäksi esim. sellainen vertaistukiryhmä on olemassa kuin Pelirajat'on. Mulle suositeltiin tuota, mutta en koskaan saanut aikaiseksi lähteä sinne. Heille voi myös esim. soittaa. Sitten on myös sellainen missä itsekin olin ihan tasan yhden puhelun verran mukana eli pelipoikki ohjelma. Tuonne piti hakea ja pääsin sisään. Sitten sain kotitehtäviä ja jossain kohti asiantuntija soitti minulle. Tarkoitus olisi ollut, että pidetään noin tunnin tai puolen mittainen puhelinterapia kerran viikkoon, mutta allekirjoittanut feidasi koko homman. En ollut vain valmis. Tämä tapahtui noin kaksi vuotta sitten. Myös monelle varmasti tutussa paikassa eli päihdelinkissä on foorumi ihan tälle asialle. Se löytyy tästä linkistä suoraan. Onhan näitä, mutta tuossa jotain alkuun. Kyseiset auttavat tahot löytyvät myös somesta kuten Facebookista ja Twitteristä. Eikun vaan seuraamaan heitä ;)

Ja niin. Tämmöinen se sivu on tuon betfilterin asentamisen jälkeen. Otin esimerkiksi suomalaisen Veikkauksen.

Ei pääsyä nyt eikä seuraavaan vajaaseen pariin vuoteen