Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

13.10.2016

Luottamuksen rakentaminen kaiken paskan jälkeen

Eipä siihen oikeastaan ole kuin kaksi lääkettä; Ensimmäinen ja varmasti tärkein on se, että sä vedät silleen, kun olet luvannut päivästä toiseen, etkä sorru entiseen. Ja vaikka et olisikaan luvannut mitään, niin kuin itse tein, niin se toinen lääke on aika. Kun aikaa kuluu ja elät päivästä ja viikosta toiseen uuden elämän mukaisesti, niin jossain vaiheessa ihmiset alkaa luottamaan sinuun. Niin siinä kävi itselläkin. Meillä ei perheen sisällä silleen näistä koskaan olla puhuttu, tietysti toki oman perheen kanssa kyllä, mutta ei isän ja muiden kanssa, niin en tiedä missä kohtaa kukin alkoi luottamaan minuun, mutta tänä päivänä - lähes kuusi vuotta myöhemmin - on luottamus ihan muuta toista kuin aikoinaan.

Avovaimoni on luottanut minuun alusta saakka, etten sorru huumeisiin, mutta se mihin avokki ei luota varmasti vieläkään täysin, on mun rahankäyttö. Mulla on nyt 2 kuukautta vyöllä, etten ole pelannut pelikoneita ja jonkin sortin luottamus on ihan selkeästi jo tullut. Siitä suurimpana esimerkkinä viimeisin tilipäiväni. Emäntä ei ottanut rahapussiani ja korttejani töihinsä mukaan vaan ne kaikki jäi tänne. Vahingossa tai ei, mutta mä itse tajusin tilanteen aamupäivällä ja tuli sellainen huikea fiilis, että nytkö se luottaa muhun jo näin paljon! Tuntui tosi siistiltä ja olin otettu siitä ja vaikka joku pelaaminen kävi puoli sekuntia mielessä, torppasin sen samantien vittuun mun mielestä. Sanoin itselleni, että älä ole niin pöljä, että heti mokaat tämän vaikka toinen selkeästi osoittaa luottamusta. Ja näinpä homma meni hienosti sen päivän osalta ja myös sen jälkeen. Kuukausi sitten piti vielä tehdä kaiken maailman kikkoja, koska olin niin alussa, mutta jo nyt avovaimoni luottaa muhun näin paljon! Wau!

Uskoisin, että kun tässä aikaa kuluu ja näyttöjä annan joka päivä, niin itselleni kuin muillekin, niin se luottamusaste nousee vähitellen takaisin sinne, missä se on ollut vajaa kolme vuotta sitten. Niin kauan sitä on tullut jo hänenkin kanssa oltua, pisin (ja paras!) parisuhde ikinä mikä mulla on ollut. En halua tällä loukata entisiä tyttöystäviä, jokainen teistä on ollut hyvä mulle, mutta harvoin minä olen ollut hyvä kellekään teistä.

Sen myös tiedän, että luottamuksen saa alas sekunnissa, mutta sen takaisin saaminen ylös vie rutosti aikaa. Jopa vuosia. Eihän mun tartteisi kuin kerran vetää huumeita, niin kaikki tämä minkä olen jo rakentanut, sortuisi aika salettiin. Sama kait se on tuonkin pelaamisen suhteen. Siksi itsekuria pitää löytyä niin tänään kuin huomennakin, eikä saa livetä väärälle polulle kertaakaan. Onhan se työmaa jos siitä sellaisen tekee, eli miettii asiaa liikaa, mutta kun antaa vain ajan kulua eikä funtsi liikaa, niin aika kuluu oikeasti ihan huomaamatta!

Ja jossain vaiheessa voi sitten kääntää ikävän riippuvuuden voitoksi. Niin kuin mä tein näiden huumeiden kohdalla. Mukavaa alkavaa viikonloppua jokaiselle lukijalle!