Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

12.9.2016

Viime aikojen kuulumiset

Aloitetaan vaikka siitä, että tänään tulee kuukausi täyteen siitä, kun viimeksi pelasin mitään kolikko- ja/tai kasinopelejä. Kuukausi. Tuo on iso saavutus mulle ja tätä korostaa omassa päässä se tosiseikka, että onhan mulle tullut rahaakin omalle tilille tänä aikana. Lähinnä nyt syyskuussa ja silti olen pystynyt olemaan ilman pelaamista. Silloin, kun joku puolitoista viikkoa oli mennyt ihan itsestään (ei ollut rahaa) ajattelin, että jos tässä ensin sen kaksi viikkoa pystyisi ja sitten kuukausi, kaksi, puoli vuotta, vuosi. Ja kappas, ainakin homma lähtenyt täydellisesti liikkeelle! En ole huomannut omassa olossani varsinaisesti mitään kitkuja tai muita kuumotuksia vaan aika kivuttomasti on mennyt kuukausi. Itse asiassa olen huomannut olossani selkeää parannusta, en raivoa niin paljoa enää, ei ole ollut syviä masennus hetkiä vissiin ollenkaan vaan pääsääntöisesti olen oikein hyvällä tuulella. Ihan kuin joku äärettömän raskas painotaakka on tippunut kyydistä pois. Ensimmäinen askel oli se, että myönsin julkisesti kärsiväni peliongelmasta. Siitä seurasi parin päivän "ihan paska blogikirjoitus" ja "ei siitä mitään hyötyä ole" oireilu, kunnes se näytti voimansa ja tajusinkin, että nyt aukesi jokin raskas lukko ja siitä alkoi todellinen kuntoutuminen. Se kirjoitus teki juuri sen, mitä sen sisimmässäni toivoinkin sen tekevän. Toivoin, että edes joku tulisi mulle sanomaan niin vitun raskaasti päin naamaa ja niin iholle kuin ikinä ilkeää ja pääsee. Kaksi tuli. Ja ne kaksi kommenttia oli se, mikä tämän käynnisti. Siinä samalla heräsi oma halu ja armoton taistelu pirua vastaan ja nyt kuukautta myöhemmin taistelu jatkuu, mutta olen saanut niin hyviä, positiivisia oloja tästä pelaamattomuudesta, että se kannattelee mua nyt eteenpäin.

Vaikka avopuoliso on sanonut sen tuhat ja yksi kertaa asiasta, on hän ollut vain liian lähellä mua jo valmiiksi ja siksi ne on kaikuneet kuuroille korville. Mutta se mitä hän sanoi viikonloppuna ei kaikunut kuuroille korville vaan se meni syvälle mun sydämeen. Hän sanoi, että "tiiätkö sie miten hyvältä se minusta tuntui, kun ei ollut (to) aamulla odottamassa lappua pöydällä tai facebookin messengerissä viestiä, että mä haluan tappaa itseni ja kuolla ja oon ihan paska jne"? Näin ilmeen värinästä ja liikutuksesta sen, että kyllä, taidan tietää. Ja niin se tuntui minustakin.

Olen siis nyt lopettanut pelaamisen pystyseinään. Onnistunko (taas) siinä, niin kuin onnistuin huumeet lopettamaan vai miten tässä tulee käymään, niin aika näyttää, mutta uskon ja luotan vakaasti siihen onnistumiseen kyllä. Sainhan vielä pahemman loppumaan seinään lopettamalla, miksi en tätäkin?

Synttärit


Tuona samaisena torstaina mun esikoinen täytti 1 vuotta. Isi ja äiti on niin onnellisia pienen puolesta. Pidettiin tuolloin torstaina pienemmät kekkerit, kun kukaan ei arkena pääse tänne saakka (kaikki asuu pidemmän matkan päässä), mutta paikalla oli sentään Islan sisaret sekä pojan luokkakaveri. Pienet, mutta napakat juhlat juhlittiin silloin ja isommat pippalot oli tiedossa lauantaina. Silloin paikalle tuli 11 aikuista sekä useamman lapset (yht. 7) niin paikalla oli peräti, meidät mukaan lukien, 21 ihmistä juhlimassa Islan synttäreitä.  JOTEN ISO, ISO KIITOS JOKAISELLE PAIKALLA OLLEELLE! Teitte päivästä ikimuistoisen, lähinnä meille vanhemmille, mutta kyllä oli Islakin aivan liekeissä, kun nämä lapset kaikki oli järestään alle 5 vuotiaita :) Ja voi pojat, että teki itselle gutaa se, että kaikki pääsi paikalle ja näki näitä aivan mahtavia ihmisiä. Viimeksi suunnilleen samalla kokoonpanolla oltiin hieman alle vuosi sitten, kun oli Islan kastejuhla. Minun rakas tyttäreni on jo 1 vuotta <3 div="">

Lainatakseni parasta ystävääni, Islan kummisetää "voi kuule, aika menee nopeasti. Nauti siitä, sillä vauva-aika on nopeasti ohi. Et huomaakaan, kun se jo juoksee ja puhuu". Hyvällä omatunnolla voin sanoa, että ainakin olen ollut paikalla, kun Isla on oppinut eri asioita ja saanut todistaa läheltä, kuinka se kehittyy päivä päivältä enemmän. Ja kyllä, vuosi meni supernopeasti.

Minun, Meidän oma pikkuinen rakas.

Ps. Jotain isompaa paljastusta on luvassa tässä syksyn aikana. Asia on, ei enempää eikä vähempää, koko elämän muuttava muutos. Milloin kerron siitä, niin en tiedä, mutta lähikuukausina varmasti ;)

Pps. Kirjoitin muistaakseni keväällä, että me mennään avopuolison kanssa naimisiin tänä syksynä. Me mennään kyllä, mutta tätä todella isoa asiaa/juhlaa jouduttiin ihan taloudellisestakin syistä siirtämään ensi kesälle. Toinen syy on se, etten halua viedä elämäni naista alttarille, kun itsellä on tämä peliongelma niin voimakas. Koen muutenkin suurta syyllisyyttä aiheeseen liittyen, niin yksinkertaisesti en vaan halua olla sellainen (huijari kusipää) joka vie naisensa naimisiin ja jatkaa talouden rikkomista ja sitä kautta kaikki menee päin vittuja kuitenkin. Haluan saada peliongelman kuriin ja sitten olen valmis siihen. Tai me ollaan. Mutta asia on ihan itse itselleni asetettu tiukka ehto sille, että naimisiin mennään.

Ehdon täytyttyä koko maailma on meitä varten.