Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

14.9.2016

Missä asioissa menneisyys nostaa päätään?

Minulta on monesti kysytty sitä, että näkyykö menneisyys, narkkarin leima otsassa, tänä päivänä missään missä menen tai teen? No voin sanoa rehellisesti, että ainakin yhdessä asiassa se leima on visusti otsassa.

Apteekissa.

Mulla on käytössä yksi sellainen lääke missä potentiaalia on vahvasti väärinkäyttöön. Lyrica. En sitä väärin käytä vaan niinkuin lääkäri on sen minulle määrännyt, mutta tuon lääkkeen hakeminen apteekista ei minulta enää onnistu. Nämä lääkkeet käy nykyään minun puolesta avopuoliso.

Syy tähän on se, etten enää kestä niitä tuijottavia, halveksivia ja suoraan sanoen "vitun nisti" katseita. Mä en tiiä mikä riittää, että uskovat etten käytä huumeita tai onko heillä missään luettavissa, etten enää huumeita käytä, mutta tämä ahdistus on ollut läsnä oikeastaan siitä lähtien, kun ko. lääkkeet sain. Eli loka-marraskuusta 2010 lähtien. Itse kun tietää, ettei ole enää narkomaani, mutta heidän mielestään ilmeisesti olen nyt ja aina, niin yhtälö on liian mahdoton kestettäväksi.

Tähän saakka lähes joka kerta sain osakseni noita edellä mainittuja katseita, kun Lyricaa hain. Kun asia on ollut ahdistava ja jopa surullinen omalta osalta jo lähes 6 vuotta, niin nyt ei enää pää kestä hakea näitä. Korostan kylläkin sitä, ettei läheskään kaikki farmaseutit näin "kohtele", mutta liian moni, liian usein. Tulee väkisinkin olo, etteikö mikään riitä? Eikä kohta 6 vuotta ilman huumeita vielä riitä todisteeksi siihen, että uskoisivat? Tietääkö ne edes, että olen lopettanut jo ajat sitten?

Vituttaa mennä apteekkiin, kun jo ovesta sisään mennessä alkaa menemään nenä tukkoon, kun ei happi kulje, sydän jyskyttää tavallista kovemmin ja poskipäitä polttelee. Meinaa joskus mennä pienoisen paniikin puolelle jopa. Ja vain sen takia, että mä tarvitsen oikeasti tätä lääkettä, mutta leima otsassa pitää siitä huolen, ettei se käynti apteekissa tule olemaan helppo reissu. Voitte vain kuvitella mikä se ahdistus on ja kun tämä lääke on mulle määrätty ahdistukseen, niin en tiiä, ironiaa ainakin hieman tuppaa olemaan.

Mä tiedän kyllä, että me entiset ja edelleen käyttävät narkomaanit ollaan ihan itte pilattu niinkin loistavan lääkkeen kuin Lyrican maine. Sen potentiaali tuli selväksi itselle jo joskus vuonna 2007, mutta vasta joskus tällä vuosikymmenellä alkoivat eri tahot kuten lääkärit tajuamaan, että tätä lääkettä käytetään myös väärin. Ja paljon käytetäänkin. Se ei silti tarkoita sitä, että joka ikinen joka tätä lääkettä joutuu käyttämään, käyttäisi sitä väärin. Tai, että jos lääke on määrätty entiselle narkille, niin se ei todellakaan tarkoita automaattisesti sitä, että mä tai joku muu saman menneisyyden omaava sitä käyttää väärin!

Toivottavasti joku apteekkari näkisi tämän postauksen ja vaikka ottaisi tämän esille seuraavassa ryhmäpalaverissa. Niiden asenteiden meitä kohtaan olisi syytä muuttua! Ette te voi jokaista katsoa halveksien vaikka se kävisi mitä hakemassa ja olisi tausta mikä tahansa. Jos joku tai jotkut pelleilee kolmiolääkkeillä, se ei vittu tarkoita sitä, että me kaikki niin tehdään!!

Nimimerkillä viime keväänä viimeksi itse lääkkeensä hakenut