Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

23.7.2016

Ensimmäisen kerran kun... (Päihteet)

Alkoholi


..Vedin kännit, join alkupaloiksi litran siideriä sekä sen jälkeen kiljua (kyllä, ekan ja vikan kerran samaan syssyyn). Olin tuolloin yläasteella, ikää taisi olla 13v. Mutsi sanoi baarin lähtiessään, että minä porukan vanhimpana pidän sitten huolta nuoremmista. Taisi mennä lopulta toistepäin sillä lupauksista huolimatta menimme ulos, siihen Rantakylän ostarille, riehumaan. Matkan aikana, niin siellä ostarilla kuin lähistön parkkipaikoilla, yksinkertaisesti rikoimme kaikkea mitä kerittiin ja mitä pää ehdotteli. Illan saldona oli mm kolikkopuhelimen rikkominen seinästä, puhelinkopin bleksin/lasin paskaksi pistäminen, erinäisiä pienempiä aivopieruja ja jonkun auton sivupeilit ja takaikkuna paskaksi laittaminen. Vittu miten älykästä ja tämä vahvalla sarkasmilla. Laskeskeltiin myöhemmin, että eiköhän tuota 10 000 markan edestä tuhottu. Ymmärtänette varmaan miksi kiljunjuonti jäi tuohon yhteen kertaan...

Tupakka


..Poltin röökiä, olin edelleen yläasteella, muistini mukaan 8. luokalla eli ikää on ollut ihan maksimissaan 14, luultavammin 13, kun loppuvuoden lapsia olen. Ekoilla kerroilla se meni hattuun se tupakka, punaista marlboroa sitä tuli hiisattua aina ensimmäiseen lopetukseen saakka eli tuonne 16v asti. Se oli jännä kuinka se veti päähän, etenkin aamutupakka, ei ne päivän myöhemmät yleensä enää, mutta aamuisin ennen koulun alkua imetty kessu meni monesti niin lujaa päähän, että ihan kuin humalassa olisi toikkaroinut pari minuuttia.

Kannabis


..Poltin pilveä, oli kotibileiltamat ja ikää 17v. Ekalla kerralla taisi olla tarjolla ruohoa, tai kukkaa en tuota muista, mutta vihreää enivei. Jointteja hiisattiin muilta salaa kahden muun henkilön kanssa. Tuona iltana pohjina toimi bisse ja muutenkin, kun kiinnostus kyseistä tuotetta kohtaan oli jo olemassa, oli helppo suostua, kun sitä ehdotettiin. Muistaakseni se toimi ekalla kerralla oikein mainiosti ja ilta jatkui jossain diskossa. Ilta oli onnistunut, mitä nyt vajaa 2 toppaa röökiä imin (normitahti tuolloin oli noin 10kpl/päivä), niin seuraavana päivänä oli a) keuhkot ihan tukossa, b) pienoinen krapula sekä c) lievä pöhnä tuosta pilvestä. Useampi jointti me poltettiin sinä iltana.

Amfetamiini


..Vetäisin piriä, olin parikymppinen ja oli kesä ja tuolloin eräs kaveri ehdotti, että hänen luonaan jos pohjat juotaisiin illalla odottavaa baari-iltaa varten ja hänellä olisi vauhtia. No sen muistan, että sen viivan minkä se mulle siihen teki, niin vittu se oli iso se viiva. Tosin kaveri mainitsi, että tää piri on heikkolaatuista, niin siksi viiva iso, tosin eipä mulla vielä tuolloin ollut mihinkään mihin sitä kokoa verrata. No se viiva nenään ja 12 bäkki kaljaa hetulaan. Muistan illasta sen, ettei se piri toiminut omien tuntemuksien mukaan, mutta eräs toinen kaveri kyllä kertoi mun jaksaneen jorata tanssilattialla lähes koko illan. Kaippa se sitten toimi jotenkin, mutta mitään euforisia oloja en muista kokeneeni. Ensimmäiset euforiset kokemukset tuli saman vuoden syksyllä, kun ei jaksanut enää katsoa, kun muut sekoilee piripäissään ja itsellä joku kolme kaljaa mitä juoda. Tuon lasken varsinaiseksi ekaksi kerraksi ja silloin se todella toimi. Se olo oli ihan hemmetin hyvä, pilven tuoma olo ei ollut mitään verrattuna tähän. Niin kiva ja lämmin olo, että rakastin koko maailmaa ensimmäistä kertaa ikinä. Ekalla kerralla kaksi yötä meni valvoessa ja laskujen tullessa, mä nautin niistä jollain kieroutuneella tavalla. Jotenkin oli mukavaa nähdä omiaan ja kuulla omiaan. Varmaan tuon parin yön valvomisen aikana tuli sitä piriä vedettyä joku 1,5 - 2 ketolaa.

Subutex


..Tyyppasin subua, olin ehkä 21 vuotias ja se olo oli niin maaginen heti kertalaakista, että huh huijakaa. Pirin tuomat olot oli "ei mitään" verrattuna tähän. Kaveri varoitteli, että saattaa laatta lentää, koska se vähän niinkun voi kuulua asiaan. No en laatannut, mutta rakastui heti ensi silmäyksestä siihen. Sitä hyvää oloa minkä texi tuotti, ei tuottanut mikään asia maailmassa niin hyvin. Ensimmäisestä kerrasta en oikeastaan muuta muista, mutta valveunien tullessa (koko yö meni niissä, kun koitin oikeasti vaan nukkua) sitä vähän ihmetteli, että mitäkä vittua tämä on? Nukkuu, mutta ei nuku kuitenkaan. Muistan luovuttaneeni 10 maissa aamulla (4:ltä olin mennyt nukkumaan), että ei se uni tule ja jollain ilveellä vielä ulos selvisin tuona päivänä, mutta aivan kuutamolla koko päivä.

Ekstaasi

Suunnilleen tämän näköinen se elämäni eka oli; V2 Kuva: www.erowid.org

..Essoja vedin, kyseessä oli V2 merkkinen valkoinen nappi missä oli hyvin pieniä tummia pisteitä. Ikää oli joku 21-23. Kaveri oli sitä jemmaillut mulle ja kun saavuin paikalle, se veti sen esiin ja kumpikin otti yhden. Oli vappu ja oltiin toisen kaverin isän luona (isänsä oli mökillä eikä siis paikalla) pitämässä vappubileitä. Se meni täysin sekoiluksi se alku varsinkin. Se esso kun alkoi potkimaan päässä, niin se todella potki. Mä en yksinkertaisesti pystynyt olemaan ensimmäisen tunnin aikana ollenkaan paikoillani. Menin ensin röökille josta kolmet savut ja kaverille, kun meinasin oksentaa. Siitä asunnon sisälle juoksemaan huoneesta toiseen, välillä kävin pari sekuntia lattialla selälläni makaamassa kirja kädessä (kyllä, kuvittelin pystyväni lukemaan kirjaa just siinä tilanteessa), pompin sängyllä ja siis vaan sekoilin niin paljon kuin ikinä kerkisin. Yksi kavereista jo kehoitti mua rauhoittumaan, mutta kun ei vaan pystynyt. Sitten tuon alkupiikin jälkeen istuinkin loppuillan (useita tunteja) huppupäässä sisällä nojaten siihen toiseen esson syöjään, naama täysin vitivalkeana ja olo oli "kun mulla on nyt vaan niin saatanan hyvä olo" -tasoa. Puolenyön aikoihin jengin piti mennä baariin, mutta vituiksihan se meni se ajatus ja niinpä kävelinkin tippaakaan hengästymättä sellaista pikakävelyä 5km himaan. Siihen ei kulunut oikeasti aikaa juuri mitään ja kun kotiin pääsin, ajattelin, että pitäisiköhän lähteä takaisin ja sittenkin baariin? No laskeskelin, että puoli kaksi tulee pilkku joten ehtisin ehkä hyvin nopeasti juoda kaksi tuoppia, niin ei ole sen väärti ja menin nukkumaan joskus aamulla vasta. Piirtelin sen loppuyön, kun johonkin se ylienerginen olo piti purkaa ja ei vaan väsyttänyt.

Metadoni & Suboxone

Metadoni on yleensä nestemmäisessä muodossa, mutta myös tablettina sitä on Kuva: www.forumivirtual.net

..Metistä otin, ikää oli joku 26-27v ja annoskoko oli tyyliin 14 millilitraa. Tai saattoi olla allekin, joku 10ml tuntumassa se joka tapauksessa oli. Emmä muuta muista siitä illasta kuin sen, että oli hemmetin lämmin olo koko vitun ajan. Ja fiilikset oli todella hyvät. Tätä oli tarjolla jonkin aikaa, kun ei saatu tutusta paikasta subua, niin piti tähän turvautua. Suboxonen kohdalla ikä oli samoja ja se eka olo aika saman tapainen kuin subutexinkin kohdalla. Ainoa merkittävä huomio mikä erilailla oli se sitruunan maku nielussa. No sen kesti, kun muuten kama pärisi vallan mainiosti. Mä en oikeasti muista oloissa juurikaan eroja, mutta taisi sitä joutua vähän enemmän ottamaan jotta potkisi. Ja siihen tottu, niin siihen makuun nielussa kuin kamaan muutenkin. Se vaikutus oli minimaalinen, toki subutexin eduksi.

MDPV (tutkari)


..Ja samalla viimeistä kertaa, kun tähän muuntohuume-paskaan koskin, se tapahtui vappuna 2009 eli olin tuolloin 26v. Hihaan heitettiin ja heti meinasi mennä övereiksi, koska seassa oli kuulemma myös "vähän essoja". Kaksi ensimmäistä tuntia suu kävi kuin moottorisaha ja samalla taistelin mielen kanssa, ettei menisi övereiksi. No siitä jossain kohti helpotti ja pystyi nauttimaan olosta joka oli hyvin euforinen, mutta totta puhuen en siitä illasta muista noita lukuunottamatta mitään muuta. Ihan vitun pihalla sitä oli ja sen osoittaa muutama kuvakin siitä illasta. Jälkeenpäin kuulin vielä sen, että tuon kaman kanssa pitää olla varuillaan sillä helposti voi tulla tahaton yliannostus. Tämän kokemuksen voisi helposti jättää kokematta jos menneisyyttä voisi muuttaa.

Ränniin veto

I.V:nä eli hihaanveto menossa Kuva: www.dailymail.co.uk

..Tämän kokemuksen voisin vielä erikseen mainita sillä se oli aikamoinen se kokemus. Olin umpihumalassa, varmasti +2 promillea ja tivasin silloiselta avopuolisolta, että mäkin haluan tyypata, kun muutkin vetää hihaan. Se vastusti ajatusta, koska ei halunnut, että lähtisin sille samalle kiviselle tielle, mutta sain sen vakuutettua, että jäisi siihen yhteen kertaan. No ei jäänyt, mutta tuolloin, kun pirivedot pistettiin suoneen ja mäntä pohjaan, niin meni semmoiset 5 sekuntia ja sen jälkeen ihan kuin olisi miljoona volttia iskenyt päähän. Se heilahti siltä kädeltä nuppiin, ettei mitään rajaa. Oksensin sitten ensimmäiset puoli tuntia kaiken alkoholin ja varmaan kaiken muunkin elimistöstä pois jonka jälkeen olinkin täysin "selvänä". Siis ajatus juoksi, puhe ei ollut enää humalaisen öykkäröintiä, mongerrusta ja mussutusta vaan pää täysin kirkas ja pystyi toimimaan. Tuo on jäänyt mieleen tuosta kokemuksesta. Tuo tapahtui syksyllä 2008 eli olin lähes 26 vuotias.

Lopuksi


Joistain randompillereistä nyt ei pysty heittää tarkemmin, mutta esim. diapamista (kympin) olot oli kuin "köyhän miehen" pilvi, rivatrillista (2mg) mulla meni lähes poikkeuksetta aina muisti, xanorit ainakin maistui vitun pahalta (kaveri kehoitti pureskelemaan ne, niin vaikuttaa nopeammin). Noista bentsoista nyt noin muutenkin se olo oli vähän niinkun pilvessä olisi. Sitten näistä temgesiceistä ja oxyconteista olot oli vähän niinkun olisi subua ottanut. Samantyyppisiä ne olot taisi olla tramaleillakin. No opioidikipulääkkeitä omilla eroavaisuuksillaan jokainen. Gammaa tai lakkaa tuli kerran vedettyä ja olo siitä tuli aika euforinen ja mukava olo ja yö meni helposti valvoessa.

Kerron nämä siksi, että on turha ketään huijata, etteikö huumeista tulisi ekoilla kerroilla aika miellyttävä olo. En kerro siksi, että kellekään mitään suosittelisin vaan siksi, että totuus nyt tuppaa olemaan se, ettei ekoilla kerroilla eikä sen jälkeenkään vielä vähään aikaan (yleensä) se olo ole huono tms. Jos olisikin, niin kukapa niitä käyttäisi. Pitkässä juoksussa lähes kaikista yllämainituista tulee kyllä se kolikon toinen puolikin esiin, niistä voin kertoa joskus toiste. Ja kaikkien yllämainittujen kohdalla jos se käyttö pysyisi kohtuudessa, niin harvalla se paskapuoli edes pahemmin esiintyy, mutta liian paljon liian usein, niin äkkiäkin saa päänsä sotkuun. Ja loppujen lopuksi viihdekäyttäjiä joilla homma pysyy hanskassa, on vähän tai sitten niitä ei ole missään kertomassa siitä. Niitä silti on enkä tässä myöskään sitä sano, että kaikilla näin olisi kuin itsellä, mutta juuri itsellä systeemit meni noin. Jollain toisella voi olla ihan eri kokemukset yms.