Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

25.6.2016

Citalopramin alasajo maalissa

Edit. Eräässä isossa fb-ryhmässä on otettu esille tärkeä pointti. Lääkkeitä ei saisi koskaan lopettaa seinään. Tämä jos mikä on totta. Ja kyllä, olen ollut tietoinen asiasta siitä lähtien, kun ekan mielialalääkkeen sain, vuonna 2006. Olen ollut koko ajan myös tietoinen siitä, että tämän citalopramin seinään lopetus saattaa aiheuttaa jopa kuoleman ja lopetus noin yleensäkin lisää riskiä itsemurhan tekoon. Nämä on kuitenkin harvinaisia, mutta mahdollisia. Siinä mielessä otin hallitun riskin. Koko lopetus tapahtui vähän niinkun vahingossa. 9.6 vedin viimeisen ja ajattelin 10.6 hakevani uuden satsin. Tulin 10.6 toisiin ajatuksiin. Lopetankin. Nyt se onnistuu ja se oli päätös, ei toive tai rukous. En myöskään vallanut mieltäni pelolla kuolemasta. Mietin, että vaikka lääke onkin ollut vuosia käytössä, se on ollut minimiannoksella joten ehkä tulevat olot on miedommat. No en tiedä oliko miedommat, mutta vittumaiset ne oli. Olot alkoi kuitenkin mennä ohi kohtuu nopeasti. Ja nyt, 2 viikkoa myöhemmin, tää on tässä. Selvitty ja kestetty. Niin minä kuin perheenkin kesti sen. Loppujen lopuksi tyylillä ei ole väliä, vain lopputulos merkitsee. En kuitenkaan suosittele kellekään tätä tyyliä vaan ennemmin pikku hiljaa, asteettain. Selviät todennäköisesti helpommalla.

Olkootkin tämä varoittava esimerkki siitä, mitä seinään lopetus voi tuoda tullessaan. Ja ehkä pistää funtsimaan, että millaisia myrkkyjä ne syöttääkään meille jos se tuottaa tämmöisiä tiloja. Jos olisin tiennyt mihin oravanpyörään sotkeudun, en olisi ikinä ottanut sitä ensimmäistäkään SSRI-lääkettä. Nyt tiedän ja pysyn niistä kaukana. Mutta se pitää myös muistaa, että jokainen ihminen on yksilö ja näin ollen jokainen reagoi omalla tavallaan. Se miten mulla meni, ei tarkoita, että sullakin menee samalla tavalla. Edit loppuu tähän.

No niin.  Siitä on reilut kaksi viikkoa, kun viimeisen 10mg Citalopram napin nielaisin. Tarkalleen päivä oli 9.6 kuluvaa vuotta ja 10.6 alkoi kivulias lusiminen. Jo ekana päivänä alkoi hermopinnettä päässä kiristämään ja sitä sitten riitti puolitoista viikkoa. Tuon suoraan sanottuna vitutuksen lisäksi keho alkoi reagoimaan kolmantena päivänä myös antamalla sähköiskun tapaisia tuntemuksia oikeaan ranteeseen. Ja kun makuun päästiin, tuo oire vaan paheni tuoden tullessaan myös sekavan / oudon olon. Huippasi. Sähköiskut lisääntyi siinä määrin, että jopa joka askeleen, kun otin, tuli sähköiskuja molempiin jalkoihin ja käsiin, koko matkalta. Kiva oli kävellä, siksipä sitä välttelinkin. Makuu asennossa sähköiskuja ei liiemmin tullut. Oli jokseenkin outoa tuo koko kuvio.

Citalopram on yksi eniten käytetty mielialalääke Suomessa 


Ensimmäisiä helpotuksen merkkejä alkoi tulla tosiaan 1.5vk lopetuksesta. Eli noin 10 päivän päästä. Nyt, 16 päivää myöhemmin, ei ole tuosta koko kärsimyskirjosta jäljellä kuin erittäin satunnaiset sekavuustilat, joita tulee hyvin hyvin vähän. Sellainen piikki joka menee nopeasti ohi. Vitutus / hermot täysin riekaleena ja sähköiskut on historiaa. Muutapa ei ollutkaan.


Mitä lopetus on tuonut tullessaan?


No ensinnäkin unet on olleet ihan erilaiset kuin ennen. Jos ennen näki pitkiä, koko yön kestäneitä elokuvia, nyt on ollut useampana yönä sellaisia lyhyitä, tehokkaita unipätkiä tosi paljon. Eli "160 merkin twiitistä" heti välittömästi uuteen samanlaiseen ja tätä riittää. Pitäisi alkaa varmaan pitämään unikirjaa, ihan veikeitä ja ihmeellisiä "välähdys" unia on riittänyt.

Toinen minkä olen pistänyt merkille on mun ruokailu. Ennen, yleensä, tempaisin iltamyöhään vasta ensimmäisen safkailun ja se tankkaus oli kerta laakista iso ja täyttävä. Ei koko päivä mitään, vain kahvia ja sit yötä vasten kauhea mässäily. Nyt tämän parin viikon aikana oon ruvennut syömään pitkin päivää pienempiä settejä. Tämä muutos on erittäin tervetullut ja hyvä. Aamupala jää edelleen väliin, kun ei vaan pysty, mutta jo puolen päivän jälkeen tulee ekan kerran nälkä. Ennen ei todellakaan. Pää ruokailu tapahtuu iltapäivällä ja ennen nukkumaan menoa iltapala. Plus jotain pientä saattaa mennä etenkin pääruoan ja iltapalan välissä. Ruokailua siis huomattavasti tasaisemmin kuin ennen, sekä pienempiä määriä per kerta.

Lääkkeen tuomaa "hyötyä" siis sitä, että se jeesaa julkisten tilanteiden pelkoon, niin en ole huomannut, että nyt olisi tuon suhteen jotenkin huonommin, kun enää sitä syö. En yllättynyt, sillä koko lääkkeen vetäminen oli mun mielestä turhaa jo useamman vuoden ja taisin olla oikeassa. Mulle turha lääke ja aina parempi jos ei tarttee mieliala yms droppeja käyttää.
Tästä lähtien mennään kolmen lääkkeen voimin, kun vielä viime syksynä upposi viittä eri lääkettä. Kehitystä tämän suhteen on siis tapahtunut. Nuo jäljellä olevat kolme lääkettä (Peratsin, Lyrica & Mirtazapin) tuntuisi ainakin tässä ja nyt, että ovat täsmä lääkkeitä ja ne on hyvä olla jatkossakin käytössä. Ei mitään palaa, että uskaltaisin yhdestäkään noista luopua, mutta toisaalta, miksipä pitäisikään, kun auttavat oikeasti ja niistä selkeä hyöty? Turha muuttaa hyväksi todettua asiaa.

Ja jos luoja suo, niin ei enää ikinä mulle mitään SSRI-paskaa. On meinaan semmoista kamaa, että huh huh. En edes halua tietää sitä kaikkea, mitä nuokin valmisteet tekee ihmisen aivoille ja kehon toiminnalle. Ja irti pääsy, se on tuskaa. Tai oli ainakin mulle ja todella monelle mullekin ihmiselle kommenttien ja foorumiviestien perusteella. Jotkut pääsee helposti irti ja hyvä niin, mutta mulla epätoivo valtasi mielen ja valui tuskan hiki lähes 2 viikkoa vaikka pienin mahdollinen annos. Tosin käyttövuosia reippaasti (5v).

No nyt homma näyttäisi olevan maalissa ja mieli kirkas ja olo tyytyväinen. Onnistuin :)